Kriisiaika sosiaalityön onnistumisen koettelijana – Riikka Puntalo

Nokian Demarit

23.3.2021 julkaistu Sosiaalibarometri 2021 puhuu karua kieltä sosiaalipalveluiden onnistumisesta koronan ajalla. Tammi-helmikuussa tehtyyn kyselyyn on vastannut 1099 kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaalityöntekijää, sosiaali- ja terveyspuolen johtajaa ja Te-palvelujen ja KELAn vastuuhenkilöä. ”Sosiaalibarometri osoittaa, että palvelujärjestelmä onnistuu tukemaan ihmisiä, joiden ongelmat ovat selkeitä ja yksinkertaisia” (soste.fi). THL:n tutkimuspäällikkö Minna Kivipellon mukaan sosiaaliturvajärjestelmämme on kuitenkin epäonnistunut sosiaalityön ytimessä: kaikista heikompiosaisten tukemisessa.

Kriisien aikana korostunee ihmisen toimintakyky tai toimintakyvyttömyys. Tästä voimme ottaa mikrotasolla esimerkkiä omasta arjestamme. Väsyneenä ja turhautuneena maitolasin kaatuminen aiheuttaa totaalisen hermoraunion tai hermostumisen. Kun resilienssi on heikoilla, on myös vastoinkäymisiin heikompi vastata ja niitä hallita. Kun aamulla on kaatunut maitolasi, töissä tulee inhimillistä takapakkia, lapset kiukuttelevat ja siihen vielä jääkaappi hajoaa, toteamme usein: ”tämäkin vielä”. Isommassa kuvassa murheet ja huolet ja niiden hallinta toistavat samaa kaavaa. Ennen korona-aikaa psyykkisesti kohtuullisesti hyvinvoivat, ja edes jonkin asteisesta tasaisesta arjesta nauttivat ihmiset ovat kestäneet myös koronan tuoman epävarmuuden ja mahdolliset takaiskut paremmin. Ne, joiden elämäntilanne on ollut haasteellinen jo ennen koronaa, kärsivät kaikkein eniten, koska voimavarat saattavat olla todellisen loppu jo arjen selviytymisestä vastaavien haasteiden ratkaisemiseen. Taloudellinen tilanne, mielenterveyden tai päihdepuolen ongelmat, oman perhepiirin sairaudet tai muu koetteleva elämäntilanne voi koetella entistä enemmän vielä kriisiajan keskellä. Ja tiedättekö mitä? Ihminen, joka joutuu jo taistelemaan monella elämän eri osa-alueella, ei ole lainkaan huojentunut tai helpottunut kommentista, että ”ei hätää, tämä kriisi koskettaa meitä kaikkia samanlailla”.

Ja varsinkaan kun ei kosketa. Ylempi keskiluokka, vai miksi tavallista, hyvinvoivaa itseämme voisimmekaan kutsua, voi omalla alallaan jäädä etätyöhön kotiin, jossa on sähkölaskut maksettu, nettiyhteys toimii ja pystyy laittamaan itselleen ruokaa. Tai tilaamaan valmiit lounaat ravintolasta, murehtien vain, söisikö tänään kiinalaista vai thaimaalaista. Tämä hyvinvoiva yksilö ei herää öisin tarkastamaan, missä kunnossa puoliso on, ei herää tarkastamaan onko omat kengät eteisessä menosuuntaan, jos vaikka tarvitseekin lähteä yöllä ulos pakoon. Hän ei laske päiviä siihen, kun saa käytyä seuraavan kerran ruokakaupassa eikä parsi sukkiaan eikä liimaa kengänpohjia kiinni jesarilla. Hän herää aamulla vähintäänkin kohtuullisin yöunin, keittää haluamaansa kahvia uudella Juran kahvikoneella, hakee postilaatikosta lehden ja istuu valitsemansa monipuolisen aamiaisen jälkeen rauhassa tietokoneelleen asiantuntijatyöhönsä. Viikonlopuiksi hän suuntaa omalleen tai vähintäänkin suvun tai ystäväpariskunnan mökille viettämään ansaittua vapaa-aikaa raskaan työviikon päätteeksi. Korona toki harmittaa, kun ei pääse matkustamaan ja tapaamaan ystäviä rapujuhlissa tai yritystilaisuuksissa, mutta kyllä se hei kestetään. Koska sitten kun tämä on ohi, niin sitten vasta juhlitaan ja matkaillaankin! Oikein kaiken menetetyn juhlinnan ja matkailun edestä!

Ymmärrättehän, että tämä arki on jollekin aivan täyttä unta ja utopiaa.

Kun ihminen elää heikossa asemassa (jota termiä nykysosiaalityössä viljellään), saattaa olla niin, että korona on todellakin vain kaiken huippu ja lopullinen niitti jo muutoinkin hankalaan elämäntilanteeseen. Oli sitten syynä elämänhallinnalliset ongelmat, sairaudet, työttömyys tai yksinäisyys. Suomalainen sosiaalityö kykenee hyvin tukemaan heitä, jotka apua osaavat ja haluavat hakea ja sen lisäksi vastaanottaa. Kuten Sosiaalibarometri 2021 todentaa, kaikista heikoimmassa asemassa olevat henkilöt kärsivät nyt ja kovasti. Palveluita voi olla ollut entistäkin hankalampi hakea ja kun toivo alkaa olla menetetty, ei sitä enää jaksakaan.

Tässä kohdin ja tulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan enemmän myös julkisen, yksityisen ja yhdistysten yhteistyötä. ”Sekä sosiaali- ja terveysjohtajat että sosiaalityöntekijät arvioivat seurakuntien, järjestöjen, vapaaehtoisten ja läheisten roolin koronaepidemian aikana merkittäväksi. Julkisen sektorin ulkopuoliset toimijat lievensivät koronaepidemian vaikutuksia niin omalla toiminnallaan kuin kuntien kumppaneina” (soste.fi). Kaikki ammattitaito ja kokemus, mitä yhdistyksistä ja muista yhteisöistä löytyy, on otettava vastaan ja sitä on myös kunnallisten toimijoiden haettava ja tarjottava. Apua tarvitsevalle henkilölle on yhdentekevää, saako hän keskusteluavun, ruoka-avun tai minkä muun tukitoimen tahansa, kunnalliselta, yksityiseltä vai seurakunnalta vai mistä. Apu ja tuki tulee kuitenkin autettavalle ihmiseltä ihmiselle.

Vaikka olen sosiaali- ja lastensuojelun uralla nähnyt ja kuullut paljon, itkee sydämeni, kun jään kävelylenkillä pohtimaan, mitä kaikkea viereisten talojen ja asuinalueiden seinien sisään piiloutuu. Mitä seinät pitävät sisällänsä. Mitä seinien ulkopuolelle astuvat ihmiset pitävät sisällänsä. Ja miksi meillä on jo syytä puhua termin ”heikommassa asemassa olevat” lisäksi ”kaikista heikoimmassa asemassa olevat”.  

Riikka on ehdolla valtuustoon, tutustu Riikkaan tarkemmin.