Marko Malezer

Blogit

Marko Malezer

Vuosi 2017 on jälleen vaaliaikaa ja kyseessä on kuntavaalit, joissa olen ehdolla Nokialla Sosialidemokraattisen Puolueen listalta.

Ensin taustaa kuntavaaleista: 2012 pidettiin edelliset kuntavaalit ja 2016 olisi alun perin pitänyt olla vaalit, mutta maakunta- ja soteuudistusten myötä kuntavaalit siirrettiin syksystä kevääseen, joten nykyiset valtuutetut ”joutuvat työskentelemään” puoli vuotta pidempään. Uusi kuntavaalipäivä on 9.4.2017, ennakkoäänestys alkaa 29.3.2017 ja päättyy 4.4.2017. Ehdokaslistat jätetään 28.2.2017 ja listat vahvistetaan 9.3.2017, jonka jälkeen on kuukausi aikaa hoitaa oma kampanja ja saada tarpeeksi ääniä, jotta pääsee vaikuttamaan ja ajamaan asioita, joita on miettinyt. Seuraavassa on hieman minun ajatuksia mitä ajan ollessani ehdokkaana.

Nuorisotyöttömyys:
Tarkoituksenani on parantaa nuorten työllistymistä. Nokialla on nyt noin 25% , eli joka neljäs nuori, työttömänä. Suunnitelmat nuorisotyöttömyyden parantamiseksi olen jo tehnyt. Tiedän ongelmat mitä politiikassa on, eli en missään nimessä yksin pysty muuttamaan asioita, vaan tarvitsen enemmistön puolelleni. Ensimmäinen idea minulla on yrittää ajaa läpi pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu kannustinraha, jossa 18-25 vuotiaan palkannut yritys saa tietyn summan rahaa, jolla saa näkyvyyttä ja sitä kautta uusia asiakkaita ja mahdollisuuden palkata uusia työntekijöitä. 26-37 vuotiaan palkannut yritys saa puolet tuosta nuorimpien palkkaukseen annetusta rahasta ja 38-44 vuotiaan palkannut saa kolmasosan tuosta puolikkaasta, koska mielestäni työuria pitäisi tukea erityisesti uran alussa.

Julkiset palvelut:
Julkisia palveluita on aivan liikaa jo yksityistetty. Itse yritän omassa kunnassani saada puolustettua ja parannettua julkisia palveluita. Totuus on, että Nokialla on tarve uudelle terveysasemalle, mutta rakentaminen nykyisen terveyskeskuksen tontille tuo ison haasteen jo nyt hankalalle pysäköintitilanteelle.
Kirjaston paikka on Nokialla herättänyt paljon keskustelua. Uudisrakennuksessa ja S-Marketin tiloihin saneerattavassa kirjastossa on molemmissa omat hyvät puolensa. Alun perin olisin ollut sen kannalla, että kirjasto rakennetaan Prisman yhteyteen.
Uimahallin remontin/uudelleen rakentamisen aikaan voisi rakentaa uimahallin taakse jälleen vesipuiston. Omassa lapsuudessani uimahallin takana toimi Vesihiisi-vesiliukumäkipuisto ja se toi paljon iloa.