Solala Kristian

23-vuotias R-kioskin myyjä, kaksoistutkinto kokki / ylioppilastutkinto

Miksi olet ehdolla Nokian demareissa?

Koen SDP:n perusarvojen vastaavan eri puolueista eniten omaa arvomaailmaani. Nokia on punainen työläiskaupunki ja luonnollisesti SDP:n kannatus on täällä vahvaa. Koen itsekin tähän ryhmään kuuluvana voivani myös edustaa meitä.

Haluan näyttää, että myös politiikan ulkopuolelta pääsee mukaan vaikuttamaan ilman ns. ”hyväveliverkostoja”.

Parasta Nokialla?

Nokialaiset yritykset sekä brändit ovat tunnettuja jopa maailmanlaajuisesti, ja esimerkiksi edistykselliseen ECO3-yritysalueeseen panostaminen luo niitä lisää myös tulevaisuudessa.

Nokialla on hyvät sekä monipuoliset arjen peruspalvelut, lyhyet etäisyydet ja vieläpä komeiden maisemien ympäröimänä.

Mitä kehittäisit Nokialla?

Kylien ja maaseudun elinvoimaisuutta ei saa tappaa esimerkiksi rakennuslupien myöntämistä tarkoituksellisesti hankaloittamalla. Näillä alueilla on valtava potentiaali niin matkailun vetovoimatekijänä, kuin terveellisen asumisen sekä elämisen paikkana.

Laadukkaisiin mielenterveys- ja päihdepalveluihin pitää panostaa pikaisesti, jotta Nokia pysyisi turvallisena myös tulevaisuudessa.

Kaupungin tulee aktiivisesti estää syrjäytymistä ja yksinäisyyttä tarjoamalla tilojaan voittoa tavoittelemattomien seurojen sekä järjestöjen käyttöön ilmaiseksi. Myös eläkeläisten yksinäisyys on todellinen ja kasvava ongelma, kaupunki voisi esimerkiksi tukea vapaa-ehtoista ystävätoimintaa.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

Tykkään kokeilla kaikkea uutta, itselle läheisten ihmisten seura on tekemistä tärkeämpää. Hektisen arjen vastapainona on hyvä välillä vain olla ja rauhoittua.

Myös autoilu on ollut aina lähellä sydäntäni ja monelle oma auto on jatkossakin pakollinen. En hyväksy nykyistä julkisen liikenteen ja yksityisautoilun vastakkainasettelua, molempia tarvitaan ja ihmisellä on oltava yksilönvapaus valita itselleen mieluisin sekä toimivin kulkumuoto.

Motto:

Ei ole olemassa esteitä, on vain haasteita.