Tuomo Nenosen valtuustoaloite

Valtuustoaloitteet

Tuomo Nenosen valtuustoaloite

Kulttuurisäätiön perustamista (26.1.2015)
Nokian kauppalan perustamisesta tulee vuonna 
2017 täydet 80 vuotta. Muutos kauppalasta 
Nokian kaupungiksi tapahtui muutama 
vuosikymmen sitten. Nokia on kehittynyt 
ja kasvanut nykyaikaiseksi teollisuus- 
ja kulttuurikaupungiksi. Ahkerat nokialaiset 
ovat rakentaneet vihreän ja viihtyisän 
kaupungin Hämeen kauneimpien vesistöjen 
rantamaisemiin, jossa on ilo elää ja tehdä työtä.
Valtuutetun aloiteoikeuteen viitaten esitän, 
että Nokian kaupunki ryhtyy valmistelemaan 
Nokian Kulttuurisäätiön perustamista siten, 
että päätös voidaan tehdä juhlavuoden 
valtuuston kokouksessa.
Nokian Kulttuurisäätiön perustamista 
perustelen seuraavasti:
Kulttuurisäätiön tarkoituksena tulisi olla 
Nokian henkisen ja taloudellisen kulttuurin 
vaaliminen ja kehittäminen sekä Nokiaa 
koskevan tutkimustoiminnan tukeminen. 
Näiden päämäärien toteuttamiseksi säätiö 
voisi jakaa apurahoja ja palkintoja Nokiaa 
koskevien tutkimusten, sekä eri kulttuurialojen 
tukemiseksi. Apurahoja ja palkintoja tulisi 
myöntää Nokialta kotoisin tai syntyisin 
oleville nuorille taiteen ja tieteen harjoittajille.
Kulttuurisäätiön hallitukseen tulisi valita 
aktiivisia toimijoita ja vaikuttajia elämän eri 
aloilta ja sille tulisi saada laaja kansalaisten tuki. 
Nokian kaupungin tulisi olla kulttuurisäätiön 
alullepanija ja saada mukaan kulttuuripiirit, 
yritysmaailma ja lahjoittajat. Suomessa on lukuisia 
hyviä esimerkkejä kulttuurisäätiöistä, kuinka ne 
toimivat ja jakavat todella suuria apurahoja ja 
palkintoja omille intressipiireilleen. 
Toiminnassaan kulttuurisäätiön tulee aktiivinen 
ja tehdä toimintansa tunnetuksi kotikaupungissa 
ja sen ulkopuolella. Nokian pienet kulttuuripalkinnot 
ovat muodollisia huomaavaisuuden osoituksia, 
joita itsenäisyyspäivänä jaetaan.
Vastaavan aloitteen tein kymmenen vuotta sitten 
lähes samoilla perusteilla, huonolla tuloksella. 
Ihmeteltävää oli se, että kulttuurisäätiön 
perustaminen ei kiinnostanut ketään. 
Oltiin myönteisiä, mutta kaikki pelkäsivät 
siitä tulevan lisätyötä. Enemmän olisin toivonut 
ymmärrystä ja tukea juuri niiltä, joille 
kulttuurin edistäminen ja tukeminen kuuluu.
Toivon aloitteeni Kulttuurisäätiön perustamisesta 
aiheuttavan laajaa keskustelua Nokialla ja saavan 
mukaansa kaikkien nokialaisten tuen.